Pompeu Fabra

Pompeu Fabra oli katalonialainen insinööri ja kielitieteilijä. Hän laati vuonna 1932 modernin katalaanin kieliopin perustavan teoksen, joka korvattiin uudella vasta vuonna 1995.

Fabra syntyi vuonna 1868 Gràcian kylässä, joka oli vielä tuolloin erillään Barcelonasta. Varsin nuoresta iästä eteenpäin hän käytti paljon aikaa katalaanin kielen parissa. Kielitieteisiin kohdistuneesta mielenkiinnosta huolimatta Fabra opiskeli insinööriksi.

Fabra toimi opettajana Bilbaon insinöörikoulussa ja vuonna 1906 osallistui katalaanin kielen ensimmäiseen kansainväliseen kongressiin. Hän erikoistui katalaanin kielioppiin ja päätyi vuonna 1911 katalaanin kielen professoriksi Barcelonaan.

Seuranneina vuosina Fabra julkaisi lukuisia katalaanin kieleen ja kielioppiin keskittyneitä teoksia. Hän toimi myös Barcelonan yliopiston hallintoneuvoston puheenjohtajana ja hänet myös pidätettiin osana lokakuun 1934 tapahtumia kun aluepresidentti Lluis Companys julisti Katalonian itsenäiseksi.

Espanjan sisällissodan myötä Fabra lähti maanpakoon Ranskaan, jossa hän myös kuoli vuonna 1948 Ranskan katalaaninkielisellä alueella. Fabra kävi tekemässä testamenttinsa Andorrassa, koska halusi sen tehtävän maassa, jossa katalaani on virallinen kieli.

Fabran merkitys katalaanin kielen kehitykselle ja sen modernin kieliopin vakiintumiselle on ollut suuri. Barcelonassa sijaitseva Pompeu Fabran yliopisto kantaa nykyään hänen nimeään.